15. Luku - Ranskan sydänyö

”Henkinen uneliaisuus ja siveellinen turmelus seurasivat harvinaisen ripeän edistyksen aikaa.”

Kuudennellatoista vuosisadalla uskonpuhdistus, esittäen kansalle avoimen Raamatun, koetti päästä Euroopan kaikkiin maihin. Muutamat kansat ottivat sen iloiten vastaan taivaan sanansaattajana. Toisissa maissa paavillisen kirkon onnistui suureksi osaksi estää sen sisäänpääsy; ja raamatuntuntemuksen valo elähdyttävine vaikutuksineen jäi melkein kokonaan ulkopuolelle. Erääseen maahan valo kyllä pääsi sisälle, mutta pimeys ei sitä käsittänyt. Vuosisatoja totuus ja erehdys taistelivat vallasta. Viimein paha voitti ja taivaasta tullut totuus työnnettiin pois. ”Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta.” Joh. 3: 19. Kansakunta sai kokea valitsemansa menettelytavan seuraukset. Jumala otti hillitsevän Henkensä pois kansalta, joka halveksi hänen armoaan. Paha sai kypsyä, ja koko maailma sai nähdä valon tahallisen hylkäämisen seuraukset.

Sota Raamattua vastaan, jota Ranskassa käytiin useita vuosisatoja, huipentui vallankumouksen järkyttäviin tapahtumiin. Tuo kauhea purkaus oli vain luonnollinen seuraus Rooman taistelusta Raamattua vastaan. Se on valaisevin esimerkki, mitä maailma milloinkaan on nähnyt, paavillisten menetelmien vaikutuksesta - esimerkki niistä seurauksista, joihin katolisen kirkon opetus enemmän kuin tuhannen vuoden kuluessa oli johtanut.

Raamattua vastaan kohdistetun toiminnan paavin ylivallan aikana olivat profeetat ennustaneet; ja Ilmestyskirjassa osoitetaan myös, mihin pelottaviin seurauksiin ”synnin ihmisen” valta erikoisesti Ranskassa oli johtava.

Herran enkeli sanoi: ”He tallaavat pyhää kaupunkia neljäkymmentäkaksi kuukautta. Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan... Ja kun he ovat lopettaneet todistamisensa, on peto, se, joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät. Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin... Ja ne, jotka maan päällä asuvat, iloitsevat heidän kohtalostaan ja riemuitsevat ja lähettävät lahjoja toisilleen; sillä nämä kaksi profeettaa olivat vaivanneet niitä, jotka maan päällä asuvat. Ja niiden kolmen ja puolen päivän kuluttua meni heihin Jumalasta elämän henki, ja he nousivat jaloilleen, ja suuri pelko valtasi ne, jotka näkivät heidät.” Ilm. 11: 2 - 11.

Tässä mainitut ajat - neljäkymmentäkaksi kuukautta ja tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää - merkitsevät samaa. Molemmat esittävät sitä aikaa, jona Rooma oli sortava Kristuksen seurakuntaa. Nuo 1260 paavillisen yliherruuden vuotta alkoivat vuonna 538 ja loppuivat siis vuonna 1798. Sinä vuonna ranskalainen sotajoukko tunkeutui Roomaan ja otti vangiksi paavin, joka sitten kuoli maanpaossa. Vaikka pian sen jälkeen valittiin uusi paavi, ei paavillinen pappisvalta ole koskaan sen jälkeen saavuttanut sellaista määräävää asemaa kuin sillä oli ennen.

Säkkipukuiset todistajat

Seurakunnan vainoaminen ei kestänyt koko tuota 1260 vuoden pituista ajanjaksoa. Jumala armahti kansaansa ja lyhensi sen tulikokeen ajan. Puhuessaan edeltäpäin seurakuntaa kohtaavasta suuresta ahdistuksesta Vapahtaja sanoi: ”Ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi, mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään.” Matt. 24: 22. Uskonpuhdistuksen vaikutuksesta vaino lakkasi ennen vuotta 1798.

Ennustuksessa mainituista kahdesta todistajasta profeetta sanoo edelleen: ”Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä.” Psalmirunoilija sanoo: ”Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.” Nuo kaksi todistajaa kuvaavat Vanhan ja Uuden testamentin kirjoituksia. Molemmat ovat tärkeitä todistuksia Jumalan lain alkuperästä ja pysyvyydestä. Molemmat todistavat myös pelastussuunnitelmasta. Vanhan testamentin esikuvat, uhrit ja ennustukset viittaavat tulevaan Vapahtajaan. Uuden testamentin evankeliumit ja kirjeet kertovat Vapahtajasta, joka on tullut tarkalleen esikuvien ja profetioiden ennustamalla tavalla.

Todistajille annettiin toimeksi ”säkkipukuihin puettuina profetioida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän aikana”. Suurimman osan tästä ajasta Jumalan todistajat olivat syrjäytetyssä asemassa. Katolinen kirkko koetti salata kansalta totuuden sanan ja vastustaa sen todistusta väärien todistajien avulla. Kun hengelliset ja maalliset vallanpitäjät kielsivät Raamatun; kun sen todistus väärennettiin ja kaikilla keinoilla, mitä ihmiset ja pahat henget saattoivat keksiä, koetettiin kääntää kansan ajatukset siitä pois; kun niitä, jotka uskalsivat julistaa sen pyhiä totuuksia, vainottiin, kavallettiin, kidutettiin, suljettiin vankikoppeihin, otettiin hengiltä uskonsa tähden tai pakotettiin pakenemaan vuorille, luoliin ja maakuoppiin - silloin nuo uskolliset todistajat profetoivat säkkipukuihin puettuina. Kuitenkin he jatkuvasti todistivat koko tuona 1260 vuoden aikana. Pimeimpinäkin aikoina oli uskollisia ihmisiä, jotka rakastivat Jumalan sanaa ja olivat tarkkoja hänen kunniansa puolesta. Nämä uskolliset palvelijat saivat viisautta, voimaa ja vaikutusvaltaa, niin että voivat julistaa Jumalan totuutta koko tuona aikana.

”Ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, lähtee tuli heidän suustaan ja kuluttaa heidän vihollisensa; ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, on hän saava surmansa sillä tavalla.” Ilm. 11: 5. Ihmiset eivät voi rankaisematta tallata jalkoihinsa Jumalan sanaa. Tämän pelottavan uhkauksen merkitys esitetään Ilmestyskirjan viimeisessä luvussa seuraavasti: ”Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.” Ilm. 22: 18, 19.

Sellaisia varoituksia Jumala on antanut varjellakseen ihmisiä muuttamasta jollakin tavoin sitä, minkä hän on ilmoittanut tai käskenyt. Nämä vakavat uhkaukset koskevat kaikkia, jotka vaikutuksensa kautta johtavat ihmisiä halveksimaan Jumalan lakia. Niiden tulisi herättää pelkoa ja vavistusta kaikissa, jotka kevytmielisesti selittävät vähäpätöiseksi asiaksi, tottelemmeko Jumalan lakia vai emme. Kaikki, jotka korottavat omat mielipiteensä jumalallisen ilmestyksen yläpuolelle ja kaikki, jotka koettavat muuttaa Raamatun selvää merkitystä saadakseen sen hyväksymisen omille toivomuksilleen tai halulleen mukautua maailman mukaan, ottavat itselleen kauhean edesvastuun. Raamattuun kirjoitettu Jumalan laki mittaa jokaisen ihmisen luonteen ja tuomitsee kaikki, jotka eivät täytä sen pettämätöntä mittaa.

”Kun he ovat lopettaneet todistamisensa.” Se aika, jolloin nuo kaksi todistajaa profetoivat säkkipukuihin puettuina, päättyi vuonna 1798. Kun tuo huomaamattomassa asemassa suoritettu työ oli loppumassa, oli vallan, jota kuvataan ”syvyydestä” nousevalla pedolla, määrä käydä sotaa heitä vastaan. Monissa Euroopan maissa oli saatana useina vuosisatoina johtanut kirkkoa ja valtiota hallitsevia voimia paavikunnan välityksellä. Mutta tässä esitetään saatanan vallan uusi ilmestyminen.

Rooman tarkoituksena oli ollut Raamatun kunnioituksen varjossa pitää Jumalan sana kätkettynä vieraaseen kieleen ja salata se siten kansalta. Sen hallitessa todistajat profetoivat ”säkkipukuihin puettuina”. Mutta oli tuleva toinen valta - syvyydestä nouseva peto - 1 ja käyvä avoimesti sotaa Jumalan sanaa vastaan.

”Se suuri kaupunki”, jonka kaduilla todistajat tapettiin ja heidän ruumiinsa viruivat, on ”hengellisesti puhuen” Egypti. Kaikista Raamatussa esitetyistä kansoista egyptiläiset kielsivät julkeimmin elävän Jumalan ja vastustivat hänen käskyjään. Mikään hallitsija ei ole milloinkaan uskaltanut julkisemmin ja röyhkeämmin kapinoida taivaan hallitusta vastaan kuin Egyptin kuningas. Kun Mooses Herran nimessä toi sanoman faraolle, tämä vastasi ylpeästi: ”Kuka on Herra, jota minun pitäisi kuulla ja päästää Israel? Minä en tunne Herraa enkä päästä Israelia.” 2 Moos. 5: 2. Tämä on Jumalan kieltämistä; ja se valta, jonka profetia esittää Egyptin nimellä, olisi samalla tavalla kieltävä elävän Jumalan vaatimukset ja ilmaiseva samaa epäuskon ja uhman henkeä. Sitä suurta kaupunkia verrataan myös Sodomaan ”hengellisesti puhuen”. Jumalan lakia rikkovan Sodoman turmelus ilmeni erikoisesti siveettömyydessä. Sama synti oli myös oleva tämän profetian yksityiskohdat täyttävän kansakunnan huomiota herättävänä tuntomerkkinä.

Profeetan sanojen mukaan oli siis vähän ennen vuotta 1798 nouseva alkuperänsä ja luonteensa puolesta saatanallinen valta käymään sotaa Raamattua vastaan. Ja siinä maassa, missä Jumalan kahden todistajan ääni siten vaiennettaisiin, olisi ilmenevä faraon ateismi ja Sodoman siveettömyys.

Tämä ennustus on täyttynyt mitä tarkimmin ja ilmeisimmin Ranskan historiassa. Vallankumouksen aikana vuonna 1793 ”maailma ensimmäisen kerran kuuli sivistyksen keskellä syntyneiden ja kasvaneiden miesten, jotka olivat ottaneet itselleen oikeuden hallita yhtä Euroopan hienoimmista kansoista, korottavan yhdessä äänensä kieltämään juhlalli-simman totuuden, minkä ihminen voi vastaanottaa ja yksimielisesti hylkäävän Jumalaan kohdistuvan uskon ja palvonnan”. 253”Ranskan kansa on maailman ainoa kansakunta, josta on olemassa luotettava kertomus, että se kansakuntana on noussut avoimeen kapinaan maailmankaikkeuden Luojaa vastaan. Pilkkaajia ja jumalattomia on ollut ja on edelleenkin runsaasti Englannissa, Saksassa, Espanjassa ja muualla; mutta Ranskalla on maailmanhistoriassa erikoisasema ainoana valtiona, joka lakiasäätävän kokouksen kautta on julistanut, ettei ole olemassa mitään Jumalaa, ja missä koko pääkaupungin väestö ja suuri enemmistö muilla paikkakunnilla, sekä naisia että miehiä, tanssi ja lauloi ilosta kuullessaan tämän julistuksen.”

Ranskalla oli myös Sodoman erikoinen tuntomerkki. Vallankumouksen aikana siellä vallitsi samanlainen turmelus ja siveellinen rappiotila kuin tasangon kaupungeissa, jotka turmeluksensa tähden hävitettiin. Historioitsija esittää Ranskan ateismin ja siveettömyyden yhteenkuuluvina, kuten on tehty ennustuksessakin. Hän kirjoittaa: ”Näihin uskontoa koskeviin lakeihin liittyi läheisesti laki, joka alensi avioliiton - pyhimmän suhteen, minkä ihmiset voivat solmia ja jonka kestävyys mitä tehokkaimmin lujittaa yhteiskuntaa - pelkäksi lyhytaikaiseksi kansalais-sopimukseksi, minkä kaksi henkilöä voi tehdä ja purkaa mielensä mukaan... Jos pahat henget olisivat ottaneet tehtäväkseen sellaisen menettelytavan keksimisen, jolla varmimmin voitaisiin hävittää kaikki, mikä perhe-elämässä on kunnioitettavaa, miellyttävää tai kestävää ja samalla hankkia varmuus siitä, että täten aiheutettu häiriö jatkuisi sukupolvesta toiseen, he eivät olisi voineet keksiä tehokkaampaa keinoa kuin avioliiton alentamisen... Sophie Arnoult, sukkeluuksistaan kuulu näyttelijätär, sanoi tasavaltalaista avioliittoa aviorikoksien sakramentiksi.”

”Jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin.” Ranskassa toteutui tämäkin osa ennustuksesta. Vihollisuus Kristusta kohtaan ei ollut missään maassa esiintynyt ilmeisempänä. Missään ei totuutta ollut vastustettu katkerammin ja julmemmin. Vainoamalla evankeliumin tunnustajia Ranska ristiinnaulitsi Kristuksen hänen oppilaissaan.

Vuosisadasta toiseen oli vuodatettu pyhien verta. Samaan aikaan kun valdolaiset heittivät henkensä Piemonten vuorilla ”Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden”, heidän veljensä albigenssit antoivat Ranskassa samanlaisen todistuksen totuuden puolesta. Uskonpuhdistuksen päivinä oli puhdistetun opin kannattajat hirveästi kiduttaen surmattu.

Kuningas ja aatelismiehet, ylhäiset naiset ja hienot neidit, ritarit ja kansan valiot olivat nauttineet Jeesuksen marttyyrien tuskista. Urheat hugenotit olivat, taistellen ihmisten pyhimpien oikeuksien puolesta, vuodattaneet verensä useilla taistelukentillä. Protestantit oli julistettu lainsuojattomiksi, heidän surmaamisestaan oli luvattu palkkio ja heitä oli ajettu takaa niinkuin petoeläimiä.

”Erämaan seurakunta”, muinaisten kristittyjen harvat jälkeläiset, jotka vielä kahdeksannellatoista vuosisadalla oleskelivat Ranskassa, kätkeytyneinä maan eteläisen osan vuoristoon, piti edelleen kiinni isiensä uskosta. Kun he öiseen aikaan uskalsivat kokoontua vuorenrinteelle tai syrjäiselle kankaalle, heitä ajoivat takaa rakuunat, jotka raahasivat heitä elinkautiseen kaleeriorjuuteen. Ranskan jaloimpia, sivistyneimpiä ja älykkäimpiä kansalaisia pantiin kahleisiin, hirveihin kidutuksiin, ryövärien ja salamurhaajien keskelle. Toiset, joita kohdeltiin armeliaammin, ammuttiin kylmäverisesti, kun he aseettomina ja avuttomina lankesivat polvilleen ja rukoilivat. Vanhoja miehiä, turvattomia naisia ja viattomia lapsia jätettiin sadoittain kuolleina maahan heidän kokouspaikkoihinsa. Kun kulki vuorenrinteellä tai metsässä, missä heidän oli ollut tapana kokoontua, ei ollut harvinaista, että löysi ”kuolleita hajallaan nurmikolla noin neljän askeleen etäisyydellä toisistaan ja puihin ripustettuja ruumiita”. Heidän kotiseutunsa, missä miekka, kirves ja polttorovio olivat tehneet hävitystyötään, oli ”muuttunut suureksi, synkäksi erämaaksi”. ”Näitä kauhistuksia tehtiin... ei pimeänä ajanjaksona, vaan Ludvig XIV: n loistavana aikakautena. Silloin harjoitettiin tieteitä, kaunokirjallisuus kukoisti ja hovin samoin kuin pääkaupungin papit olivat oppineita ja kaunopuheisia miehiä, jotka sanoivat antavansa suuren arvon nöyryyden ja rakkauden hyveille.”

Pärttylin yö

Ranskan mustan rikosluettelon mustin kohta, kaikkien noiden kauheiden vuosisatojen hirvittävin teko oli kuitenkin Pättylin yön verilöyly. Maailma muistelee vieläkin kauhulla tuon mitä raukkamaisimman ja julmimman hyökkäyksen vaiheita. Ranskan kuningas antoi Rooman pappien ja prelaattien yllytyksestä suostumuksensa tähän kauheaan tekoon. Yösydännä kuului kellon soitto teurastuksen alkamisen merkkinä. Tuhansittain protestantteja, jotka nukkuivat rauhallisesti kodeissaan, luottaen kuninkaansa kunniasanaan, raahattiin ulos ilman varoitusta ja kylmäverisesti murhattiin.

Niin kuin Kristus oli kansansa näkymättömänä johtajana, kun se johdatettiin Egyptin orjuudesta, niin saatana oli alamaistensa näkymätön johtaja tässä kauheassa marttyyrien luvun lisäämistyössä. Pariisin verilöyly kesti seitsemän päivää, kolme ensimmäistä päivää selittämättömällä raivolla, eikä se rajoittunut tähän kaupunkiin, vaan levisi kuninkaan erityisestä käskystä kaikkiin maakuntiin ja kaupunkeihin, joista löydettiin protestantteja. Ei otettu huomioon ikää eikä sukupuolta. Ei säästetty viatonta pienokaista eikä harmaapäistä vanhusta. Aatelistoon kuuluvat ja talonpojat, vanhat ja nuoret, äidit ja lapset, kaikki tapettiin yhdessä. Surmaamista kesti Ranskassa kaikkiaan kaksi kuukautta, ja seitsemänkymmentä tuhatta valtakunnan parhaimmista asukkaista menetti henkensä.

”Kun tiedot tästä verilöylystä saapuivat Roomaan, ei pappien riemulla ollut rajoja. Lorrainen kardinaali antoi sanoman tuojalle tuhannen kruunun palkkion. St. Angelon tykit jylisivät ilosanoman kunniaksi, kellot soivat kaikissa kirkontorneissa ja ilotulitus muutti yön päiväksi. Gregorius XIII, kardinaalit ja muut kirkon arvohenkilöt menivät pitkänä juhlakulkueena St. Louisin kirkkoon, jossa Lorrainen kardinaali lauloi Te Deumin... Verilöylyn muistoksi lyötiin muistoraha, ja Vatikaanissa voi vieläkin nähdä kolme Vasarin maalaamaa freskoa, jotka kuvaavat hyökkäystä amiraalin kimppuun, kuningasta ja neuvostoa suunnittelemassa verilöylyä ja itse verilöylyä. Gregorius lähetti Kaarlelle Kultaisen Ruusun; ja neljä kuukautta verilöylyn jälkeen... hän kuunteli nautinnolla erästä ranskalaista pappia, joka puhui ’siitä onnellisesta ja iloisesta päivästä,’ jolloin pyhin isä sai tiedon tapahtumasta ja meni juhlallisesti antamaan siitä kiitoksen Jumalalle ja Pyhälle Louisille”.

Sama villitsijähenki, joka kiihotti Pärttylin yön verilöylyyn, johti myös vallankumousnäytelmiin. Väitettiin, että Jeesus Kristus oli pettäjä, ja ivahuudollaan: ”Muserra se kurja” ranskalaiset jumalankieltäjät tarkoittivat Kristusta. Taivasta uhmaava pilkka ja inhottava turmelus kulkivat käsi kädessä. Halpamaisimpia, paheellisimpia ja julmimpia henkilöitä korotettiin eniten. Kaikessa tässä annettiin suurin kunnia saatanalle, kun taas Kristus ristiinnaulittiin halveksimalla hänen ominaisuuksiaan: totuutta, puhtautta ja epäitsekästä rakkautta.

Peto, joka nousee syvyydestä, on ”käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät”. Se ateistinen valta, joka hallitsi Ranskassa vallankumouksen ja hirmuhallituksen aikana uskalsi ryhtyä sellaiseen sotaan Jumalaa ja hänen pyhää sanaansa vastaan, jollaista maailma ei koskaan ollut nähnyt. Kansalliskokous lakkautti jumalanpalvelukset.

Raamatut koottiin ja poltettiin julkisesti, kaikkien mahdollisten ivan ilmaisujen liittyessä toimitukseen. Jumalan laki tallattiin jalkoihin. Raamattuun perustuvat vakiintuneet tavat poistettiin käytännöstä. Viikottainen lepopäivä syrjäytettiin ja sen asemesta omistettiin joka kymmenes päivä huvituksille ja Jumalan pilkkaamiselle. Kaste ja herran-ehtoollinen kiellettiin. Hautausmaille asetettiin huomiotaherättäviä julisteita, joissa kuolema selitettiin ikuiseksi uneksi.

Jumalan pelon sanottiin olevan niin kaukana viisaudesta, että se oli pikemmin hulluuden alku kuin viisauden. Kaikki uskonnollinen palvonta kiellettiin, lukuunottamatta vapauden ja isänmaan palvontaa. ”Valtiosäännön määräämä Pariisin piispa pantiin näyttelemään pääosaa häpeä-mättömimmässä ja loukkaavimmassa ilveilyssä, mitä koskaan on näytelty kansan edustajiston edessä... Hänet tuotiin täydessä saattueessa selittämään konventille, että se uskonto, jota hän niin monta vuotta oli opettanut, oli kokonaan pappien juonta, jolla ei ollut mitään perustusta historiassa eikä pyhässä totuudessa. Hän kielsi juhlallisin ja selvin sanoin sen Jumalan olemassaolon, jonka palvelukseen hänet oli vihitty ja omisti tulevaisuutensa vapauden, tasa-arvoisuuden, hyveen ja siveyden kunnioittamiselle. Sitten hän asetti piispanmerkkinsä pöydälle ja sai osakseen konventin presidentin veljellisen syleilyn. Monet luopiopapit seurasivat tämän prelaatin esimerkkiä.”

”Ja ne, jotka maan päällä asuvat, iloitsevat heidän kohtalostaan ja riemuitsevat ja lähettävät lahjoja toisilleen; sillä nämä kaksi profeettaa olivat vaivanneet niitä, jotka maan päällä asuvat.” Jumalaton Ranska oli saattanut Jumalan kahden todistajan nuhtelevan äänen vaikenemaan. Totuuden sana oli kuolleena sen kaduilla, ja ne, jotka vihasivat Jumalan lain rajoituksia ja vaatimuksia, riemuitsivat. Ihmiset uhittelivat julkisesti taivaan Kuningasta vastaan. Kuten syntiset muinoin he huudahtivat: ”Kuinka Jumala sen tietäisi, onko tietoa Korkeimmalla?” Ps. 73: 11.

Järjen jumalatar

Herjaavalla röyhkeydellä, joka tuntuu melkein uskomattomalta, eräs uuden järjestyksen papeista sanoi: ”Jos sinä Jumala olet olemassa, niin kosta loukattu nimesi. Minä haastan sinut taisteluun! Sinä vaikenet. Sinä et uskalla lennättää ukonnuoliasi. Kuka on tämän jälkeen uskova sinun olemassaoloasi?” Mikä kaiku tämä onkaan faraon sanoista: ”Kuka on Herra, jota minun pitäisi kuulla?... Minä en tunne Herraa.”

”Hullu sanoo sydämessänsä: Ei ole Jumalaa.” Ps. 14: 1; ja Herra sanoo totuuden vastustajista: ”Heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille.” 2 Tim. 3: 9. Kun Ranska oli kieltäytynyt palvelemasta elävää Jumalaa, joka on ”Korkea ja Ylhäinen ja jonka asumus on iankaikkinen”, se sangen lyhyessä ajassa vajosi alentavaan epäjumalanpalvelukseen, palvelemaan irstasta naista järjen jumalattarena. Ja tällaista tapahtui edustavassa kansalliskokouksessa korkeimpien hallinto- ja lainsäädäntöviranomaisten myötävaikutuksella. Historioitsija sanoo: ”Eräs tämän mielettömän ajan juhlamenoista on järjettömyydessä ja jumalattomuudessa vertaansa vailla. Kokoushuoneen ovet avattiin soittokunnalle, jonka jäljessä kaupungin viranomaiset astelivat juhlallisena kulkueena, laulaen ylistyslaulua vapauden kunniaksi ja saattaen tulevaa palvontansa kohdetta, hunnutettua naista, jota he nimittivät järjen jumalattareksi. Kun hänet oli viety aitauksen sisälle, poistettin häneltä huntu suurin muodollisuuksin ja hänelle osoitettiin paikka presidentistä oikealle, jolloin hänet yleisesti tunnettiin oopperan tanssijattareksi... Tälle naiselle Ranskan kansalliskokous osoitti julkista kunnioitusta jumaloimansa järjen sopivimpana edustajana.

Tällä jumalattomalla ja naurettavalla ilveilyllä oli hieno ulkomuoto, ja järjen jumalattaren virkaanasettamisia suoritettiin saman kaavan mukaan valtakunnan muissa osissa kaikkialla, missä asukkaat halusivat näyttää olevansa vallankumouksen kaikkien huippusaavutustenkin tasalla.”

Järjen palvontaa esittelevä puhuja lausui: ”Lainlaatijat! Kiihko on väistynyt järjen tieltä. Sen tihruiset silmät eivät kestäneet kirkasta valoa. Tänään on suuri väkijoukko kokoontunut goottilaisten holvien alle, joissa nyt ensimmäisen kerran on kaikunut totuuden ääni. Siellä ranskalaiset harjoittavat ainoaa oikeaa palvontaa - vapaudelle ja jär-jelle omistettua. Siellä toivotamme tasavallan sotajoukoille menestystä. Siellä olemme hyljänneet elottomat epäjumalan kuvat, antaaksemme tilaa järjelle, tuolle elolliselle kuvalle, luonnon mestariteokselle.”

Kun jumalatar tuotiin kokoukseen, puhuja tarttui hänen käteensä ja kääntyen läsnäolevien puoleen, sanoi: ”Kuolevaiset, älkää enää vapisko oman pelkonne luoman jumalan voimattomien jylinäin edessä. Älkää tästä lähtien antako tunnustusta millekään muulle jumalalle kuin järjelle. Minä esitän teille sen jaloimman ja puhtaimman kuvan. Jos teillä täytyy olla epäjumalia, niin uhratkaa vain sellaisille kuin tämä... Langetkaa polvillenne vapauden korkean senaatin, järjen hunnun edessä.”

”Sitten kun presidentti oli syleillyt jumalatarta, tämä nostettiin upeihin vaunuihin ja vietiin suunnattoman suuren väkijoukon seuraamana Notre Damen tuomiokirkkoon edustamaan jumaluutta. Siellä hänet nostettiin pääalttarille, missä hän vastaanotti kaikkien läsnäolevien palvonnan.”

Tätä seurasi jonkin ajan perästä Raamatun julkinen polttaminen. Eräässä tilaisuudessa ”Museon kansanomainen seura” astui sisään maistraatin saliin, huutaen: ”Vive la Raison!” (eläköön järki) ja kantaen tangon päässä useiden kirjojen puoleksi poltettuja jäännöksiä. Niiden joukossa oli rukous- ja messukirjoja sekä Vanhoja ja Uusia testamentteja, jotka esimiehen sanojen mukaan ”sovittivat suuressa tulessa kaikki ne mielettömyydet, joita ne olivat saattaneet ihmiskunnan tekemään.”

Paavilaisuus oli alkanut sen työn, jonka ateismi täytti. Rooman menettelytapa oli synnyttänyt ne yhteiskunnalliset, valtiolliset ja uskonnolliset olosuhteet, jotka veivät Ranskaa kovaa vauhtia turmiota kohti. Kertoessaan vallankumouksen kauhuista kirjailijat sanovat, että nämä kohtuuttomuudet on pantava valtaistuimen ja kirkon syyksi. Tarkasti ottaen ne on pantava kirkon syyksi. Paavikunta oli yllyttänyt kuninkaat vastustamaan uskonpuhdistusta valtaistuimen vihollisena ja sellaisen eripuraisuuden aiheuttajana, joka voisi tulla kohtalokkaaksi kansakunnan rauhalle ja järjestykselle. Tällä tavoin Rooman henki kiihotti hallitsijat kauheimpiin julmuuksiin ja katkerimpaan sortoon, mitä valtaistuimelta on lähtenyt.

Vapauden henki kulki Raamatun mukana. Missä hyvänsä evankeliumi otettiin vastaan siellä kansa heräsi ja alkoi heittää pois niitä kahleita, jotka olivat pitäneet sitä tietämättömyyden, paheiden ja taikauskon orjuudessa. Ihmiset alkoivat ajatella ja toimia ihmisoikeuksiensa mukaisesti. Hallitsijat näkivät tämän ja pelkäsivät menettävänsä yksinvaltansa.

Rooma ei ollut hidas vahvistamaan heidän pelkoaan ja epäluuloaan. Paavi sanoi Ranskan kuninkaalle vuonna 1525: ”Tämä hulluus (protestanttisuus) ei ainoastaan mullista ja hävitä uskontoa, vaan myös kaiken ruhtinaallisen vallan, aateliston, lait, ritarikunnat ja arvoasteet.” Muutamia vuosia myöhemmin paavin lähettiläs varoitti kuningasta: ”Teidän Majesteettinne, älkää antako pettää itseänne. Protestantit aikovat kumota kaiken yhteiskunnallisen ja uskonnollisen järjestyksen... Valtaistuin on yhtä suuressa vaarassa kuin alttarikin... Uuden uskonnon käytäntöön ottaminen vie vastustamattomasti uuteen hallintoon.” Jumaluusoppineet vetosivat kansan ennakkoluuloihin, selittämällä, että protestanttien oppi ”houkuttelee ihmisiä uutuuksiin ja hullutuksiin. Se riistää kuninkaalta alamaisten uskollisuuden ja rakkauden ja hävittää sekä kirkon että valtion”. Tällä tavalla Rooma sai Ranskan vastustamaan uskonpuhdistusta. Valtaistuimen varjeleminen, aateliston säilyttäminen ja lakien voimassa pitäminen olivat ne asiat, joiden tähden vainon miekka Ranskassa ensin paljastettiin. Kohtalokkaita seurauksia

Hallitsijat eivät nähneet edeltäpäin tuon kohtalokkaan politiikan seurauksia. Raamatun opettaminen olisi istuttanut ihmisten mieliin oikeuden, kohtuullisuuden, totuuden, puolueettomuuden ja hyväntekeväisyyden periaatteita, jotka ovat kansan menestyksen kulmakiviä. ”Vanhurskaus kansan korottaa” ja ”vanhurskaudesta valtaistuin vahvistuu”. Sanani. 14: 34; 16: 12. ”Vanhurskauden hedelmä on rauha, vanhurskauden vaikutus lepo ja turvallisuus iankaikkisesti.” Jes. 32: 17. Se, joka noudattaa Jumalan lakia, kunnioittaa ja tottelee vilpittömimmin isänmaansakin lakeja. Se, joka pelkää Jumalaa, kunnioittaa myös kuningasta hänen käyttäessään valtaansa oikein ja lainmukaisesti. Mutta onneton Ranska kielsi Raamatun ja tuomitsi sen oppien noudattajat. Vuosisadasta toiseen periaatteitaan noudattavat rehelliset, järkevät ja siveel- lisesti voimakkaat henkilöt, joilla oli rohkeutta tunnustaa vakaumuksensa ja alttiutta kärsimään totuuden tähden, raatoivat kaleeriorjina, heittivät henkensä polttoroviolla tai mädäntyivät vankilan komeroissa. Tuhannet pääsivät turvaan pakenemalla; ja tätä kesti kaksisataa viisikymmentä vuotta uskonpuhdistuksen alkamisen jälkeen.

”Tänä pitkänä aikana Ranskassa tuskin oli ainoatakaan sukupolvea, joka ei olisi nähnyt evankeliumin tunnustajien pakenevan vainoojan mieletöntä raivoa, vieden mukanaan heille ominaisen ymmärryksen, taidon, ahkeruuden ja järjestämiskyvyn niiden maiden hyödyksi, joissa he saivat turvapaikan. Ja samassa määrässä kuin he rikastuttivat muita maita näillä hyvillä lahjoilla, heidän oma maansa jäi niitä vaille. Jos kaikki se, mikä täten ajettiin pois, olisi jäänyt Ranskaan; jos noina kolmena vuosisatana maanpakolaisten ahkeruus ja taitavuus olisivat olleet edistämässä sen maanviljelystä, jos heidän kekseliäisyyttään olisi kolmena vuosisatana käytetty sen teollisuuden kehittämiseen; jos heidän luova neronsa ja tutkimuskykynsä olisi ollut tuona aikana rikastuttamassa sen kirjallisuutta ja kehittämässä sen tiedettä; jos heidän viisautensa olisi johtanut sen neuvottelukokouksia, heidän urhoollisuutensa taistellut sen sodissa, heidän oikeudenmukaisuutensa vaikuttanut lainlaadinnassa sekä Raamatun uskonto vahvistanut kansan ymmärrystä ja hallinnut sen omaatuntoa, miten loistava olisikaan Ranskan asema tähän aikaan ollut! Mikä suuri, menestyksellinen ja onnellinen maa - esikuva muille kansoille - se olisikaan ollut!

Mutta sokea ja jäykkä tekopyhyys karkotti maasta kaikki hyveiden opettajat, kaikki järjestyksen puoltajat ja kaikki valtaistuimen vilpittömät puolustajat. Se sanoi niille, jotka olisivat tehneet maansa kuuluisaksi ja kunnioitetuksi kansakuntien keskuudessa: Valitkaa joko poltto- rovio tai maanpako. Viimein oli valtion rappiotila täydellinen. Ei ollut enää omantunnon tähden tuomittavia, ei enää uskonnon tähden poltto- roviolle raahattavia eikä isänmaanrakkauden tähden maanpakoon ajettavia.” Vallankumous kauhuineen tuli surulliseksi lopputulokseksi.

”Hugenottien paettua alkoi Ranskassa yleinen taantuminen. Kukoistavat tehdaskaupungit rappeutuivat. Viljavia alueita joutui luonnontilaan. Henkinen uneliaisuus ja siveellinen turmelus seurasivat harvinaisen ripeän edistyksen aikaa. Pariisi muuttui suureksi köyhäintaloksi, ja on arvioitu, että vallankumouksen puhjetessa kaksisataatuhatta köyhää pyysi kuninkaalta apua. Jesuiitat yksinään menestyivät rappeutuvan kansakunnan keskellä ja hallitsivat armottomasti kirkoissa ja kouluissa, vankiloissa ja kaleereissa.

Evankeliumi olisi ratkaissut ne Ranskan valtiolliset ja yhteiskunnalliset pulmat, jotka saattoivat ymmälle sen papiston, kuninkaan ja lainsäätäjät sekä lopulta syöksivät kansakunnan sekasortoon ja turmioon. Mutta Rooman ylivallan aikana kansa oli kadottanut Vapahtajan siunatut opetukset uhrautuvaisuudesta ja epäitsekkäästä rakkaudesta. Ihmiset oli vieroitettu toisten hyväksi tapahtuvasta itsensä kieltämisestä. Rikkaita ei ollut nuhdeltu köyhien sortamisesta eikä orjuudessa ja alennuksessa eläviä köyhiä ollut autettu. Rikkaiden ja mahtavien itsekkyys tuli yhä ilmeisemmäksi ja rasittavammaksi. Vuosisadasta toiseen aateliston ahneuden ja epäsäännöllisen elämän seurauksena talonpoikaisväestö kärsi sortoa ja köyhtyi. Rikkaat tekivät vääryyttä köyhille, ja köyhät vihasivat rikkaita.

Monissa maakunnissa maatilat kuuluivat aatelistolle ja työtätekevät luokat olivat vain vuokraajia. He olivat isäntiensä armoilla ja heidän oli pakko alistua näiden kohtuuttomiin vaatimuksiin. Kirkon ja valtion ylläpitokustannukset oli sälytetty keskiluokalle ja sitä alemmille luokille, joita maalliset ja hengelliset viranomaiset raskaasti verottivat.” ”Aateliston tahtoa pidettiin korkeimpana lakina; vuokraajat ja työläiset saattoivat sortajiensa puolesta nähdä nälkää... Kansa pakotettiin kaikessa katsomaan yksinomaan omistajien etua. Maanviljelystyöväen elämä oli lakkaamatonta työtä ja alituista kurjuutta. Valituksiin, mikäli jotkut uskalsivat valittaa, suhtauduttiin ylimielisesti ja halveksivasti. Tuomioistuimet suosivat aina aatelismiehiä, heidän käräjöidessään talonpoikia vastaan. Tuomarit olivat tunnettuja lahjusten vastaanottamisesta; ja tämän yleiseksi tulleen, turmiollisen lahjusjärjestelmän vaikutuksesta ylimystön mielijohde merkitsi yhtä paljon kuin laki. Niistä veroista, joita ylimykset toiselta puolen ja papit toiselta puolen kiskoivat kansalta, ei puoltakaan tullut kuninkaan tai piispan aarreaittaan; muu osa tuhlattiin hillittömiin nautintoihin. Miehet, jotka siten köyhdyttivät alemmassa asemassa olevia lähimmäisiään, olivat itse verotuksesta vapautettuja sekä lain tai vakiintuneen tavan mukaan oikeutettuja pääsemään kaikkiin valtion virkoihin. Etuoikeutettuihin luokkiin kuuluvia oli sataviisikymmentätuhatta, ja heidän toiveittensa tyydyttämiseksi miljoonat olivat tuomitut toivottomaan ja alentavaan elämään.”

Ylimystön paheet

Hallitusmiesten elämä oli ylellistä ja paheellista. Kansan ja vallanpitäjien välinen luottamus oli sangen vähäinen. Kaikkia hallituksen toimenpiteitä epäiltiin itsekkäiksi vehkeilyiksi. Enemmän kuin puoli vuosisataa ennen vallankumousta nousi valtaistuimelle Ludvig XV, joka huonosta ajasta huolimatta tuli tunnetuksi huolimattomana, kevytmielisenä ja hekumallisena hallitsijana. Kun katseli ylimystön turmelusta ja julmuutta, alempien luokkien huutavaa köyhyyttä ja tietämättömyyttä, valtion taloudellista ahdinkoa ja kansan katkeroitumista, ei tarvinnut profeetan silmää, nähdäkseen, että kauhea purkaus oli lähellä. Neuvonantajien varoituksiin kuningas tavallisesti vastasi: ”Koettakaa pitää asiat käynnissä niin kauan kuin minä elän; minun kuolemani jälkeen saa mennä miten hyvänsä.” Turhaan esitettiin parannusten tarpeellisuutta. Hän näki epäkohdat, mutta hänellä ei ollut rohkeutta eikä voimaa niiden korjaamiseen. Ranskaa odottava tuomio oli vain liiankin tarkoin kuvattuna hänen välinpitämättömässä ja itsekkäässä vastauksessaan: ”Minun jälkeeni saa tulla vedenpaisumus.”

Vetoamalla kuninkaiden ja hallitsevien luokkien epäluuloon Rooma oli kehottanut niitä pitämään kansan orjuudessa, hyvin tietäen valtion tällä tavalla heikontuvan ja toivoen siten voivansa pitää sekä hallitsijat että kansan oman valtansa alla. Kaukonäköistä politiikkaa harjoittavana se tajusi, että ihmisten tehokkaan orjuuttamisen edellytyksenä on heidän sielunsa kahlehtiminen ja että varmin tapa estää heitä vapautumasta orjuudestaan oli tehdä heidät vapauteen kelpaamattomiksi. Rooman politiikan seurauksena oleva siveellinen rappiotila oli tuhat kertaa kauheampi asia kuin ruumiillinen kärsimys. Kun Raamattu riistettiin kansalta ja se jätettiin oppimaan tekopyhyyttä ja itsekkyyttä, se kietoutui tietämättömyyteen ja taikauskoon sekä vajosi paheisiin, niin että se oli täysin kelpaamaton itsehallintaan.

Synkkää satoa

Mutta kaikella tällä oli aivan toisenlaiset seuraukset kuin ne, mitä Rooma oli tavoitellut. Sen sijaan, että sen menettelytapa olisi saanut ihmiset sokeasti alistumaan sen opinkappaleihin, se teki heistä jumalan- kieltäjiä ja vallankumouksellisia. He halveksivat katolilaisuutta pappien petoksena ja pitivät papistoa heitä sortavana puolueena. Ainoa heidän tuntemansa jumala oli Rooman jumala, ja sen oppi oli heidän ainoa uskontonsa. He pitivät Rooman ahneutta ja julmuutta Raamatun opin luonnollisena hedelmänä, eivätkä sen tähden halunneet olla tämän kanssa missään tekemisissä.

Rooma oli esittänyt väärin Jumalan luonteen ja väärentänyt hänen vaatimuksensa, ja nyt ihmiset hylkäsivät sekä Raamatun että sen Luojan. Se oli vaatinut sokeaa uskoa opinkappaleihinsa, uskotellen Raamatun vahvistavan ne. Tämä sai aikaan, että Voltaire ja hänen työtoverinsa hylkäsivät Jumalan sanan kokonaan ja levittivät kaikkialle epäuskon myrkkyä. Rooma oli tallannut kansan rautaisten jalkojensa alle, ja nyt turmeltuneet ja raaistuneet joukot vapautuessaan sen sorrosta hylkäsivät kaikki rajoitukset. Raivostuneina siitä häikäisevästä petoksesta, jota he niin kauan olivat kunnioittaneet, he hylkäsivät totuuden ja valheen samalla kertaa. Erehtyen pitämään hillittömyyttä vapautena nuo paheiden orjat riemuitsivat kuvitellusta riippumattomuudestaan.

Vallankumouksen alussa kansa sai kuninkaan suostumuksella valita enemmän edustajia kuin aatelisto ja papisto yhteensä. Siten valta tuli kansalle, joka ei ollut valmistunut käyttämään sitä viisaasti ja maltillisesti. Haluten hyvitystä kärsimistään vääryyksistä he päättivät ryhtyä muuttamaan yhteiskunnan rakennetta. Katkeroitunut väestö, jonka mieli oli täynnä vanhoja, kirveleviä muistoja kärsityistä vääryyksistä, päätti kumota sietämättömään kurjuuteen johtaneen järjestelmän ja kostaa niille, joita se piti kärsimystensä aiheuttajina. Sorretut seurasivat sortajien antamaa opetusta ja tulivat niiden sortajiksi, jotka heitä olivat sortaneet.

Onneton Ranska korjasi kylvöstään verisen sadon. Rooman johtoon alistumisen seuraukset olivat kauheat. Mihin Ranska paavilaisuuden vaikutuksesta oli uskonpuhdistuksen alussa pystyttänyt ensimmäisen poltto- rovion, sinne vallankumous asetti ensimmäisen giljotiininsa. Samalla paikalla, missä protestanttisen opin ensimmäiset marttyyrit poltettiin kuudennellatoista vuosisadalla, mestattiin ensimmäiset uhrit kahdeksan- nellatoista vuosisadalla. Kun Ranska työnsi luotaan evankeliumin, joka olisi tuottanut sille parantumisen, se aukaisi oven epäuskolle ja turmiolle. Kun Jumalan lain vaatimukset hyljättiin, huomattiin ihmisten lait riittämättömiksi hillitsemään intohimojen mahtavaa virtaa; ja kansakunta syöksyi kapinaan ja sekasortoon. Sota Raamattua vastaan aloitti ajanjakson, jota maailmnhistoria nimittää ”hirmuvallan ajaksi”. Rauha ja onni karkoitettiin ihmisten kodeista ja sydämistä. Kukaan ei ollut turvassa. Joka tänään kulki voittosaatossa, se oli huomenna epäiltynä ja tuomittuna. Väkivalta ja himo määräsivät asiain kulun.

Kuninkaan, aateliston ja papiston oli pakko alistua katkeroituneen ja raivostuneen kansan julmuuksiin. Sen kostonhimo vain yltyi kuninkaan teloituksesta, ja niiden, jotka olivat tuominneet hänet kuolemaan, täytyi pian seurata häntä mestauslavalle. Päätettiin tappaa kaikki, joiden epäiltiin olevan vihamielisiä vallankumoukselle. Vankilat olivat täpö täynnä; yhteen aikaan niissä oli yli kaksisataa tuhatta vankia. Valtakunnan kaupungit olivat täynnä kauhunäytelmiä. Toinen vallankumouspuolue oli toista vastaan, ja Ranskasta tuli intohimojen raivon valtaan joutuneiden taistelevien joukkojen suuri taistelukenttä. ”Pariisissa mellakka seurasi toista ja kaupungin asukkaat olivat jakaantuneet sotkuisiin puolueihin, joiden ainoana pyrkimyksenä näytti olleen toistensa hävittäminen.” Yleistä kurjuutta lisäsi vielä kansakunnan sekaantuminen pitkälliseen ja tuhoavaan sotaan Euroopan suurvaltojen, kanssa. ”Maa oli vararikon partaalla, sotajoukot vaativat maksamatonta palkkaansa, Pariisin väestö kärsi puutetta, rosvot ryöstivät maakuntia ja sivistys oli melkein kokonaan hävinnyt kurittomuuteen ja sekasortoon.”

Kansa oli aivan liian hyvin oppinut ne julmuuden ja kidutuksen läksyt, joita Rooma niin ahkerasti oli opettanut. Koston päivä oli viimein tullut. Ne eivät olleet Jeesuksen oppilaita, joita nyt heitettiin vankeuteen ja raahattiin polttoroviolle. Heidät oli aikoja sitten surmattu tai ajettu maanpakoon. Säälimätön Rooma tunsi nyt itse niiden vallan kuolettavaa puristusta, joita se oli kasvattanut nauttimaan veritöistä. ”Vaino, jonka harjoittamisessa Ranskan papisto oli näyttänyt esimerkkiä monena vuosisatana, kohdistui nyt siihen itseensä erikoisella voimalla. Pappien veri punasi mestauslavat. Kaleerit ja vankilat, jotka kerran olivat täynnä hugenotteja, täyttyivät nyt heidän vainoojistaan. Kovasti soutaen, penkkeihin sidottuina, roomalaiskatoliset papit kokivat kaikki ne tuskat, joita heidän kirkkonsa oli häikäilemättä pannut hiljaisten kerettiläisten kärsittäväksi.”

Sitten tulivat ne päivät, jolloin raain kaikista tuomioistuimista joutui soveltamaan kaikkein raaimpia lakeja; jolloin ei kukaan voinut tervehtiä naapuriaan tai rukoilla ääneen... joutumatta vaaraan syyllistyä kuolemalla rangaistavaan rikokseen; jolloin vakoojia väijyi joka nurkassa; jolloin giljotiini oli kovassa työssä pitkän aikaa joka aamu; jolloin vankilat olivat yhtä täyteen ahdetut kuin orjalaivojen lastiruumat; jolloin katuojissa vaahtosi Seine-jokeen juokseva veri. Samaan aikaan kun Pariisin kaduilla kuljetettiin päivittäin kokonaisia vaunukuormia uhreja teloituspaikkaa kohti, korkeimman komitean eri piirikuntiin lähettämät varakonsulit harjoittivat niin suurta julmuutta, että sellainen oli pääkaupungissakin tuntematonta. Tappokoneen terä nousi ja laski liian hitaasti heidän surmattaviensa lukumäärään nähden. Pitkät vanki- rivit kaadettiin kartessiammuksilla. Ihmisiä täynnä olevat proomut upotettiin tekemällä pohjiin reikiä. Lyon muutettiin erämaaksi. Arrasissa kiellettiin vangeilta sekin julma armo, että olisivat saaneet äkillisen kuoleman. Loire-virran varrella Saumurista mereen asti oli pitkin matkaa suuria varis- ja haukkaparvia, jotka ahmivat kauheaan syleilyyn yhdistyneiden alastomien ruumiiden lihaa. Armoa ei annettu sukupuolen eikä iän perusteella. Tuon katalan hallituksen murhaamia seitsemäntoista vuoden ikäisiä tyttöjä ja poikia oli sadoittain. Imeviä lapsia temmattiin äitien rinnoilta ja heiteltiin keihäästä keihääseen pitkin jako- biinien rivejä. Kymmenessä vuodessa surmattiin siten ihmisiä suuret joukot.

Kaikki tämä oli saatanan tahdon mukaista. Tätä hän oli jo kauan valmistanut. Hänen toimintansa on petosta alusta loppuun, ja hänen alituisena pyrkimyksenään on tuottaa ihmisille onnettomuutta ja kurjuutta, turmella ja tahrata Jumalan tekoja, vääristellä Jumalan neuvoja rakkauteen ja hyväntekeväisyyteen ja siten aiheuttaa surua taivaassa. Sitten hän petollisilla juonillaan sokaisee ihmiset ja saattaa heidät syyttämään Jumalaa saatanan töistä, ikäänkuin kaikki tämä kurjuus olisi Luojan suunnitelmien seurausta. Kun sitten hänen julman voimansa alentamat ja raaistamat ihmiset saavat vapauden, hän yllyttää heitäkin liiallisuuksiin ja julmuuksiin. Sen jälkeen tyrannit ja sortajat esittävät tämän hillittömän vallattomuuden esimerkkinä vapauden seurauksista.

Kun valepukuun puettu petos on paljastettu, pukee saatana sen toiseen, ja suuret joukot ottavat sen jälkimmäisessä muodossa yhtä innokkaasti vastaan kuin edellisessäkin. Kun ihmiset huomasivat katolisen opin olevan petosta, eikä saatana voinut enää tämän välityksellä johtaa heitä rikkomaan Jumalan lakia, hän yllytti heidät pitämään kaikkea uskontoa petoksena ja Raamattua taruna; ja hyljäten Jumalan lain he antautuivat hillittömään jumalattomuuteen.

Syynä Ranskan kansan suuriin kärsimyksiin oli sen tekemä kohtalokas erehdys, kun se jätti huomioon ottamatta sen suuren totuuden, että todellinen vapaus on Jumalan lain määräysten noudattamisessa. ”Jospa ottaisit minun käskyistäni vaarin, niin olisi sinun rauhasi niinkuin virta ja sinun vanhurskautesi niinkuin meren aallot.” ”Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo Herra.” ”Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta” (Jes. 48: 18, 22; Sanani. 1: 33).

Jumalan kieltäjät, uskottomat ja luopiot vastustavat Jumalan lakia, mutta heidän menettelytapansa seuraukset osoittavat, että ihmisten menestys on sidottu Jumalan käskyjen noudattamiseen. Ne, jotka eivät tahdo tätä oppia Jumalan sanasta, saavat sen oppia kansojen historiasta.

Kurjuuden lähde

Kun saatana vaikutti Rooman kirkon kautta, johtaen ihmisiä tottelemattomuuteen, hänen vaikutuksensa oli salaista, ja hänen työnsä oli sillä tavalla naamioitu, ettei sen aiheuttaman alennuksen ja kurjuuden huomattu olevan rikkomuksen hedelmää. Sitä paitsi Jumalan Hengen voima vastusti saatanan voimaa siinä määrin, että tämän suunnitelmat eivät päässeet täysin toteutumaan. Kansa ei tehnyt oikeita johtopäätöksiä eikä keksinyt kurjuutensa pohjimmaista syytä. Vallankumouksessa kansalliskokous syrjäytti julkisesti Jumalan lain, ja sitä seuraavan hirmuvallan toimenpiteissä kaikki voivat nähdä syyn ja seurauksen keskinäisen yhteyden.

Kun Ranska julkisesti hylkäsi Jumalan ja syrjäytti Raamatun, jumalattomat ihmiset ja pimeyden henget riemuitsivat siitä, että olivat saavuttaneet sen päämäärän, jota niin kauan olivat tavoitelleet - valtakunnan, joka oli vapaa Jumalan lain rajoittavista määräyksistä. ”Milloin pahan teon tuomio ei tule pian, saavat ihmislapset rohkeutta tehdä pahaa.” Saarn. 8: 11 - 13. Mutta vanhurskaan lain rikkominen johtaa auttamattomasti kurjuuteen ja tuhoon. Vaikka rangaistukset eivät tulleet välittömästi, niin kuitenkin ihmisten jumalattomuus varmasti valmisti rikkojain tumiota. Luopumuksen ja rikkomisen vuosisadat olivat kartuttaneet vihaa koston päiväksi; ja kun jumalanhalveksijain syntimitta oli täysi, he liian myöhään tajusivat, että Jumalan kärsivällisyyden kuluttaminen loppuun oli hirvittävä asia. Jumala otti suuressa määrin pois hillitsevää Henkeään, joka vastustaa saatanan julmaa valtaa, ja saatana, jonka ainoana ilona on ihmisten kurjuus, sai tilaisuuden toteuttaa tahtonsa. Ne, jotka olivat valinneet kapinoimisen tien, jätettiin korjaamaan kapinan hedelmiä, kunnes maa täyttyi rikoksilla, jotka ovat liian kauheita kuvailla. Autioiksi tehdyistä maakunnista ja hävitetyistä kaupungeista kuului kauhea huuto - katkerimman tuskan huuto. Ranska järkkyi aivan kuin maanjäristyksen kohtaamana. Uskonnon, lain, yhteiskuntajärjestyksen, perheen, valtion ja kirkon - kaiken löi maahan jumalaton käsi, joka kohotettiin Jumalan lakia vastaan. Oikein sanoi viisas mies: ”Jumalaton sortuu jumalattomuuteensa” (Sanani. 11: 5). ”Milloin pahan teon tuomio ei tule pian, saavat ihmislapset rohkeutta tehdä pahaa, koskapa syntinen saa tehdä pahaa sata kertaa ja elää kauan; tosin minä tiedän, että Jumalaa pelkääväisille käy hyvin, sentähden että he häntä pelkäävät, mutta että jumalattomalle ei käy hyvin” (Saarn. 8: 11 - 13). ”Koska he vihasivat tietoa, eivät valinneet osaksensa Herran pelkoa eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan katsoivat kaiken minun nuhteluni halvaksi, saavat he syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja saavat kyliänsä omista hankkeistaan” (Sanani. 1: 29 - 31).

Takaisin raamattuun

Jumalan uskollisten todistajain, jotka syvyydestä noussut Jumalaa pilkkaava valta oli surmannut, ei ollut kauan vaiettava. ”Niiden kolmen ja puolen päivän kuluttua meni heihin Jumalasta elämän henki, ja he nousivat jaloilleen, ja suuri pelko valtasi ne, jotka näkivät heidät.” Ilm. 11: 11. Ranskan lakia säätävä kokous antoi vuonna 1793 ne säädökset, jotka poistivat kristillisen uskonnon ja kielsivät Raamatun. Kolme ja puoli vuotta myöhemmin samanlainen kokous teki päätöksen, jolla kumottiin mainitut säädökset ja Raamattu siten otettiin suvaittujen kirjojen joukkoon. Maailma oli tyrmistynyt niistä ennen kuulumattomistä rikoksista, jotka seurasivat Pyhien Kirjoitusten hylkäämistä, ja ihmiset käsittivät uskon Jumalaan ja hänen sanaansa välttämättömyydeksi hyveen ja siveellisyyden perustuksena. Herra sanoo: ”Ketä olet herjannut ja häväissyt, ja ketä vastaan olet korottanut äänesi? Korkealle olet kohottanut silmäsi Israelin Pyhää vastaan.” Jes. 37: 23. ”Sentähden, katso, minä saatan heidät tuntemaan - tuntemaan tällä haavaa - minun käteni ja minun voimani, ja he tulevat tietämään, että minun nimeni on Herra.” Jer. 16: 21.

Näistä kahdesta todistajasta profeetta sanoo edelleen: ”Ja he kuulivat suuren äänen taivaasta sanovan heille: ’Nouskaa tänne.’ Niin he nousivat taivaaseen pilvessä, ja heidän vihollisensa näkivät heidät.” Ilm. 11: 12. Sen jälkeen kun Ranska kävi sotaa Jumalan kahta todistajaa vastaan, näitä on kunnioitettu enemmän kuin koskaan ennen. Vuonna 1804 perustettiin Englannin ja ulkomaan raamattuseura. Sen jälkeen muodostettiin Euroopan mantereelle samanlaisia järjestöjä lukuisine haaraosastoineen. Vuonna 1816 perustettiin Amerikan raamattuseura. Kun Englannin raamattuseura perustettiin, oli Raamattua painettu ja levitetty viidelläkymmenellä kielellä. Sen jälkeen se on käännetty useammalle kuin neljälle sadallekielelle ja kielimurteelle. Ennen vuotta 1792 kiinnitettiin viidenkymmenen vuoden aikana jonkin verran huomiota ulkolähetystyöhön. Mitään uutta lähetysseuraa ei muodostettu, ja oli vain harvoja seurakuntia, jotka työskentelivät kristinuskon levittämiseksi pakanamaihin. Mutta kahdeksannentoista vuosisadan lopussa tapahtui suuri muutos. Ihmiset tulivat tyytymättömiksi järkeisopin seurauksiin sekä huomasivat Jumalan ilmoituksen ja käytännöllisen uskonnon välttämättömyyden. Tästä ajasta lähtien ulko- lähetystyö on kasvanut ennenkuulumattoman nopeasti. Kirjapainotaidon kehitys on antanut uutta vauhtia Raamatun levittämiselle. Paremmat liikeyhteydet eri maiden välillä, ennakkoluulojen ja kansojen nurkkakuntahengen muodostamien vanhojen raja-aitojen murtuminen ja Rooman paavin maallisen vallan lopettaminen ovat avanneet tien Jumalan sanalle. Raamattua myydään esteettömästi Rooman kaduilla, ja se on nyttemmin viety maapallon kaikkiin asuttuihin osiin.

Epäuskoinen Voltaire sanoi kerran kerskailevasti: ”Minä olen kyllästynyt kuulemaan ihmisten alituiseen toistavan, että kaksitoista miestä on perustanut kristillisen uskonnon. Minä olen näyttävä, että yksi mies on kylliksi hävittämään sen.” Vuosisata on kulunut hänen kuolemastaan. *Miljoonat ovat liittyneet Raamattua vastaan sotiviin joukkoihin. Mutta niin kaukana ollaan sen häviöstä, että siellä, missä Voltairen aikana oli tätä Jumalan kirjaa sata kappaletta, on nyt kymmenen tuhatta, vieläpä sata tuhatta kappaletta. Raamatusta voi sanoa niin kuin eräs varhaisista uskonpuhdistajista sanoi kristillisestä kirkosta: ”Se on alasin, jonka päällä on kulutettu monta vasaraa.” Herra sanoo: ”Jokainen ase, joka valmistetaan sinun varallesi, on oleva tehoton; ja jokaisen kielen, joka nousee käymään sinun kanssasi oikeutta, sinä osoitat vääräksi.” Jes. 54: 17.

”Meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti.” ”Luotettavat ovat kaikki hänen asetuksensa. Ne pysyvät järkkymättä aina ja iankaikkisesti; ne ovat tehdyt totuudessa ja oikeudessa.” Jes. 40: 8; Ps. 111: 7, 8. Kaikki, mikä rakennetaan ihmisten mielipiteille, on sortuva; mutta se, minkä perustuksena on Jumalan muuttumattoman sanan kallio, kestää ikuisesti.